Välillä alkaa ahdistaa. Tuntuu, että ympärillä kaikki pariutuvat ja lisääntyvät. Ainoastaan minä kellun ylhäisessä yksinäisyydessäni, nautiskelen itsekkyydestä kun ei tarvitse ottaa Sitä Toista huomioon. Olen vapaa tulemaan ja menemään ja saan nukkua parisängyssä leveästi koirat kainalossa. Toisaalta, kolmenkympin “kriisi” on koettu, vauvakuumetta pukkaa päälle ja jollekin muruselle olisi paikka auki. Vaan kuka hullu sitä tällaisen huolisi? En tarvitse miestä vaihtamaan talvirenkaita, avaamaan viemäreitä tai poraamaan ruuvia seinään. En kokkaamaan, pyykkäämään tai pesemään lattioita. Osaan kyllä itsekin. Mutta olenko liiankin itsenäinen? Olisihan se ihanaa kun ratsastustunnin jälkeen joku odottaisi ja tulisi vaikka hakemaankin. Työpäivää piristäisi kun oma kulta piipahtaisi käymässä. Vapaapäivänä voisimme lähteä yhdessä vaikka metsään tai rannalle kävelemään. Ongelma vain on että en juuri aikaani muualla kuluta kuin töissä, tallilla ja kotona. Asiakkaita ei ole tapana iskeä, tallilla ei juurikaan käy miehiä ja kotona… Niin, kotona on vain nelijalkaista seuraa. Siispä sinä uljas uros joka olet vailla seuraa, otapa yhteyttä! Kunhan olet ystävällinen, toiset huomioonottava, mielellään urheilullinen ja katseenkestävä (mieluummin tumma kuin vaalea) mies, olet jo pitkällä. Haluan olla Suomen ensimmäinen nainen joka löytää prinssinsä blogin kautta! Jään toiveikkaana odottelemaan meilisumaa. Osoite on siis laura@minilaura.com.
Jos ei veikkaa, ei voi voittaa. Eikös se niin mene? Kaikkensa on naisen yritettävä.
Olen aina ollut suvaitsevainen ihminen. Oli kyseessä sitten homo, vammainen, alkoholisti, linnakundi tai vähemmistön edustaja olen aina yrittänyt parhaani mukaan ymmärtää. Osaan etsiä toisista ne hyvät puolet ja yritän omalta osaltani vahvistaakin niitä. Kaikkea ei toki tarvitse kenenkään sietää mutta miksi toisesta tekisi huonomman ihmisen vaikkapa se seikka, ettei ole saanut ihan yhtä hyviä eväitä tähän elämään kuin joku toinen? Miksi pitäisi nostaa itsensä ylemmäksi toista? Entä jos itse on joskus siinä samassa tilanteessa, miten sitä haluaisi toisten itseään tai vaikka omaa lastaan kohtelevan? Elämä ei kuitenkaan ole aina niin yksiselitteistä.
Yritän ymmärtää myös toisten pahaa oloa ja kiukkua. Joskus harmittaa. Toisinaan sen poismenoon tarvitaan vain ihminen joka kuuntelee ja ymmärtää ja on aidosti pahoillaan. Asiakaspalvelutyössä tähän törmää jatkuvasti ja saan paljon siitä että asiakas (tai ystävä) poistuu paremmalla mielellä luotani kuin saapuessaan. Niin kauan kuin toinen ei fyysisesti minua loukkaa, yritän tehdä parhaani. Toki onnistumisprosentti ei ihan täydet sata taida olla, mutta suurimman osan ajasta jaksan yrittää. Siitä saa itsekin hyvän mielen.
Miksi sitten en suvaitse itseltäni yhtä paljon? Yritän aina olla täydellinen. Tulen vielä pahemmalle tuulelle jos kiukuttelen, sillä en saa pahoittaa muiden mieltä. Minun pitää kyllä jaksaa muiden huonot päivät, kitinät ja nitinät, mutta itse en saa sortua vastaavaan. En hyväksy heikkoutta itsessäni, en minkäänlaista. En halua olla riippuvainen kenestäkään tai mistään. Uskottelen itselleni etten olekaan, ja kun huomaan tämän “faktan” vääräksi, ruoskin mielessäni itseäni ja helposti keksin tapoja joilla rankaista itseäni. Joskus teen sen ihan alitajuisestikin ja vasta jonkun ajan kuluttua ymmärrän syy/seuraus-suhteen. Minun pitäisi olla vahva, itsenäinen, iloinen ja riippumaton, minun pitäisi oppia kaikki asiat sekunnin sadasosassa ja osata soveltaa kuulemaani tai lukemaani teoriaa käytäntöön ilman hetkenkään harjoittelua. Kärsin suunnatonta huonoa omaatuntoa jos tiedän että olen onnistunut jonkun mielen pahoittamaan. Vaikka vahingossakin. Miten oppisin antamaan myös itselleni anteeksi ne virheet ja inhimilliset heikkoudet joita minussakin on? Itsensä kehittämisen tie on loputon, mutta varsin antoisa.
Loma loppui, työt alkoivat. Jonain päivänä minulla kyllä on vielä se pieni maatilan tapainen, missä minulla on ne kymmenen shetlanninponia ja nämä kaksi koiraa. Joka ikinen päivä paistaa aurinko, ponit saavat huippuvarsoja joita myyn sitten huippuhintaan ja niitän mainetta ja kunniaa. Samalla tietysti vietän aikani ratsastellen (huippu)welshponillani ja juoden kahvia ystävieni kanssa. Saatan ehkä joinakin päivinä tarttua talikkoon ja aikani kuluksi luoda vähän poninlantaakin ettei ihan ruusuista olisi. Joskus voin myös osallistua leikkimielisesti joihinkin (huippu)ratsastuskilpailuihin, jotka luonnollisesti sitten voitan. Voittorahoilla ostan tietysti lisää shetlanninponeja. Ah, onnea ja autuutta!
Tehtiin tuossa viikonloppuna Jennin kanssa kesän ensimmäinen kesäreissu, ja vallan hienosti se sujuikin. Kun lähtee reissuun ilman suunnitelmia; matkassa kertakäyttögrillejä, vaihtovaatteet ja tankki täynnä niin eihän siitä muuta kuin kivaa voi tullakaan! Tampereelta saatiin hääkutsu (jonne ei koskaan sitten kuitenkaan päästy) ja Vaasasta uusia tuttuja. Vaasan yöelämä nähtiin (ja se näki meidät…) ja matkat sujuivat molempiin suuntiin leppoisasti kuskia vaihdellen. Tämä otetaan vielä tänä kesänä uusiksi!
Tuuliviiriluonteeni puskee taas esiin. Minun piti muuttaa kesällä Pirkanmaan suuntaan, mutta “olosuhteet olivat minua vastaan”, niitä sen tarkemmin nyt erittelemättä. Ehtiihän sinne sitten myöhemminkin. Nyt keskityn enemmän ratsastamiseen ja muutenkin omaan itseeni. Teen sitä, mikä hyvältä tuntuu nyt vielä kun voin.
Sinkkuna eläminen tuntuu aina vain paremmalta ja helpommalta. Ei tarvitse huolehtia muista kuin itsestään, mitä nyt tietysti elukoista, mutta se on eri juttu. Kummasti sitä aina vaan jaksaa luottaa siihen että Se Oikea kyllä kävelee vastaan vielä jonain kauniina päivänä.
Juuri kun sitä pääsee oikein kunnolla asettumaan asuntoonsa niin sitten tulee joku joka ylipuhuu minut muuttamaan. Tällaista minun elämäni on kyllä ollutkin, jatkuvaa muuttamista paikasta toiseen. Lienen sen verran levoton sielu, että viihdyn samassa paikassa suunnilleen sen vuoden ja sitten taas eteenpäin… Nyt on muutama päivä aikaa muuttaa, sitten joudunkin nettipimentoon varmaan ainakin viikoksi. Onneksi töissä on kone sentään, tällainen nettiriippuvainen ei muuten varmaan kestäisi.
Uusi asunto on kyllä aivan ihana, tilaa on ja valoa myös. Iso piha missä saa kesällä toteuttaa olemattomia puutarhurin taitojaan. Elukat mahtuvat hienosti juoksemaan kämppää ympäri ja vieraille riittää nukkumapaikkoja.
Aika vierii nopeaan. Minä ja Alberto pistimme kesän lopulla kamat kasaan ja pellot pakettiin. Minä muutin omalle taholleni ja Alberto omalleen. Nuppu sai hyvän kodin pienen tytön ponina. Q muutti takaisin kotiinsa ja synnytti ihanan, terveen Pikku-Q:n. Talon myimme mukavalle nuorelleparille jotka viihtyvät ilmeisen hyvin entisessä talossamme. Koirat ovat yhteishuoltajuudessa, enemmän kuitenkin Albertolla minun töideni ja harrastuksieni takia. Olen oppinut nauttimaan itsekseni olosta suuresti. Toisinaan sitä kuitenkin kaipaa Miestä avaamaan kiinniliimaantuneita purkinkansia, kurottelemaan kuppeja ylähyllyltä ja tietenkin lämmittämään kylminä öinä… Mutta olen oppinut, että hyvää kannattaa odottaa ja parasta vielä kauemmin!
Pitänee yrittää päivittää useammin taas näitäkin sivuja, tietävät tutut sitten vähän missä mennään. Hyvää Uutta Vuotta 2007 kaikille!
Ponit lähtivät sitten kesälaitumille ja talli on tyhjä. Orpo olo. Tuntuu, että kaikki on ihan sekaisin kun normaali päivärytmi järkkyi pahemman kerran. Harvemmin sitä toivoo, että syksy tulisi pian. Tallissa on tullut käytyä vaikka siellä ei poneja enää olekaan. Mukava silti viettää siellä aikaa ja siivoilla. On sitten ainakin kunnossa kun taas asukkaita sinne muuttaa.
Muutenkin on muutoksien aika. Antaa vain ajan kulua ja päivän mennä kerrallaan niin ehkäpä kaikki vielä selviää. Se lottovoitto olisi nyt kyllä enemmän kuin paikallaan…
Kesä on tullut ja aika hurahtanut kuin siivillä. Kotteron Tuomionpäivä koitti viikko sitten, ja katsastussetä antoi armollisesti leiman ilman suurempia mutinoita.
Ponit lähtevät kesälaitumelle muutaman viikon sisällä, ja tänne ei jää yhtään karvaturpaa rapsuteltavaksi. Ikävä tulee, mutta onneksi Q ja Nuppu tulevat molemmat syksyllä takaisin! Mitähän mahdan keksiä sille ajalle, mikä on tähän asti mennyt ponien hoitoon? No, voin uskoa, ettei ongelmaa sen suhteen tule.
Ystävyyssuhteita on tullut hoideltua viime aikoina oikein urakalla! Humpan kanssa ollaan edelleen hyviä ystäviä vaikka Poju meiltä muuttikin pois. Jennin luona kahvittelen harva se päivä, ja vanhempiinkin tuttavuuksiin on tullut aika hyvin tullut pidettyä yhteyttä. Vaikka ainahan on parantamisen varaa. Kesä taitaa antaa virtaa. Joinain päivinä tuntuu että liiankin kanssa; muutama ilta on vierähtänyt puutarhassa niin, että seuraava päivä töissä on ollut vähän turhan tuskainen.
Vaan mistä saisin apua näihin kuumeisiini? Tällä hetkellä päällä ovat (edelleen) Minikuume ja koirakuume. Tekisi mieli jotain isoa koiraa vahtimaan taloa. Näistä meidän piiperöistä siihen hommaan ei oikein ole, ei, vaikka kovaa melua (tyhjästäkin) saavat aikaiseksi. Vielä kun osaisi päättää rodun. Kissanpentu sentään tulee hiukan pahinta kuumeilua lievittämään lähiaikoina, avuksi Pörrille ensi talven rottajahtiin.
» 
